Tangomarkkinat repäisi – jo kolmatta kertaa historiallinen homma!

Seinäjoen Tangomarkkinat kutsuu kaikki 18–24-vuotiaat jälleen maksutta Tangokadulle torstaina 9.7. Tämä on jo kolmas kerta, kun tapahtuma tarjoaa nuorille  mahdollisuuden tutustua perinteikkääseen juhlaan ilman pääsymaksua. Tempaus on aiempina vuosina houkutellut paikalle suuren määrän nuoria.

Tänä vuonna torstaina Tangokadulla esiintyvät mm. Diandra, Mikko Kuustonen, Komiat, Yölintu ja Laulukilpailun tämän vuoden finalistit sekä useita Tangokuninkaallisia.

”Tangomarkkinat uudistuu ja elää ajassa, mutta sen ytimessä ovat edelleen yhteisöllisyys, musiikki ja hyvä tunnelma. Haluamme, että myös nuoret löytävät tapahtuman.  Siksi kutsumme jälleen 18–24-vuotiaat maksutta mukaan viettämään kesäpäivää Tangokadulla ja tutustumaan tapahtumaan, joka on ollut osa suomalaista kesää jo vuosikymmenten ajan”, sanoo Seinäjoen Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala.

Seinäjoen Tangomarkkinoita vietetään keskiviikosta sunnuntaihin. Tangokadun lavoilla nähdään torstaista lauantaihin kotimaisia huippuartisteja. Edellä mainittujen lisäksi yleisöä viihdyttävät mm. Juha Tapio, Erika Vikman ja Kake Randelin. Tango Areenan perjantainen Radio Suomen suuri viihdekonsertti tuo lavalle Radio Suomen soitetuimpia iskelmiä sadan vuoden ajalta suuren orkesterin ja eturivin artistien esittämänä. Mukana ovat mm. Erika Vikman, Pepe Willberg, Arja Koriseva ja Tuure Kilpeläinen.  

Uudet Tangokuninkaalliset kruunataan Tango Areenalla lauantaina 11. heinäkuuta. Viime vuonna miljoonayleisön tavoittanut Finaali nähdään jälleen suorana Ylen kanavilla. Juontajina jatkavat Katja Ståhl ja Mikko Kekäläinen. Finaalin lisäksi Yle välittää Tangomarkkinoilta muun muassa 100 vuotta iskelmää – Radio Suomen suuren viihdekonsertin perjantaina 10.7.

Related Posts

Bebislycka! Hanna Öberg pausar allt – väntar sitt första barn med OS-stjärnan

Bebislycka!Skidskytteparet Hanna Öberg och Martin Ponsiluoma ska bli föräldrar för första gången.I ett Instagraminlägg berättar Hanna att hon nu pausar karriären. Skidskytteparet Hanna Öberg, 30, och Martin Ponsiluoma, 30,blev…

CHOCKEN: Tv-experten får sparken i direktsändning!

Chocken slog till mitt under direktsändningen.NFL-experten Ryan Clark försvann plötsligt från studion efter ett reklamavbrott.Kort därefter stod det klart att ESPN hade valt att avsluta hans anställning….

Pernilla Wahlgrens stora lögn i Allsången: ”Silvia ringde mig!”

Pernilla Wahlgren drog en lögn om drottning Silvia i veckans avsnitt av Allsång på Skansen. Årets säsong av Allsång på Skansen är i full gång, och det är ju…

Artistens utspel om Victoria – efter bilderna i SVT: “Hon såg ut att…”

Melodifestival-stjärnan delade sina ord om Victoria efter konserten. Årets Victoriakonsert blev en stor succé och som vanligt satt hela kungafamiljen bänkade på första parkett. I år spelade flera uppskattade…

Jonna Lundell akutbehandlas efter svåra smärtor – Jockes oro: ”Sinnessjukt ont”

Jonna Lundell tvingades till akut vård efter att ha gått med svår smärta i nästan en månad. I sin podd berättar nu maken Joakim Lundell om den…

Ulf Brunnberg i skräckolycka – flera ben brutna: ”Hann aldrig till akuten”

Skärmdump/Instagram, TT Peter Jöback har på senaste åkt runt med showen En kväll med Jöback.Nu hintar han om att turnén snart är över. “Glöm inte ta vara på…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You cannot copy content of this page